Työelämän ajokortti –kurssi on tullut tältä erää tiensä
päähän, ja on aika arvioida, mitä matkan varrelta tarttui mukaan. Tämän voi
tulkita niin, että kurssi antoi enemmän kuin otti. Kesäkurssien suorittaminen
ei lähtökohtaisesti ole erityisen houkutteleva ajatus, varsinkaan, jos sen
ohessa käy töissä. Välillä tuntui, että deadlinet tulevat liian nopeasti
vastaan, ja se ehkä näkyy myös oppimistehtävien laadussa. Aikaa kyllä oli, kun
sen ymmärsi käyttää hyödyllisesti.
Pidin kurssista siinä mielessä, että koin saavani konkreettista
apua työnhakuun. Lukion jälkeen en ole saanut tukea ansioluettelon tekemiseen,
vaan olen yrittänyt sinnitellä omin avuin. Netissä on toki lukemattomia
CV-malleja ja vinkkilistoja, mutta niitä hyödyntämällä tuntuu syntyvän vain
tusina-ansioluetteloita, joista ei ole hyötyä kenellekään. Kun joku opastaa
henkilökohtaisesti CV:n tekemisessä, lopputuloskin on persoonallinen. Luulen,
että nyt kurssin myötä olen itsevarmempi ja kykenen ilmaisemaan osaamistani
aiempaa kiinnostavammin työnantajille. Olen myös alkanut kiinnittää entistä
enemmän huomiota vaihtoehtoisiin työnhakukanaviin. Esimerkiksi
Linkedin-profiilini on monipuolistunut huomattavasti viimeisen muutaman viikon
aikana. Koska some on joka tapauksessa osa jokapäiväistä elämääni, miksen
hyödyntäisi sitä muutenkin kuin jo olemassa olevien verkostojen ylläpidossa?
Lakipykälien ja työehtosopimuksen pläräily oli vähän
pakkopullaa, varsinkin siinä vaiheessa, kun piti laskea esimerkiksi lomapäivien
kertymistä. Ymmärrän, että lait ja vastaavat säädökset on kirjoitettava siten,
ettei tulkinnanvaraa jää, mutta pilkunviilaus ja asioiden vääntely ja kääntely
alkoi turhauttaa jopa minua, joka ei juuri piittaa suurpiirteydestä. Pahoin
pelkään, että valtaosa Finlexistä tankatusta tiedosta on valunut unholaan jo
nyt sekä edellä mainituista syistä että vähäisestä kosketuspinnasta
tämänhetkiseen elämääni. Toisaalta on todella hyvä, että tiedän, mistä voin
etsiä tietoa, jos ja kun vaikkapa ne vuosilomapäivät tulevat ajankohtaisiksi
itsellänikin.
Kurssista jäi vahvasti mieleen myös ammattiliittojen tärkeys
niin yhteiskunnan kuin yksittäisten työntekijöiden kannalta. Johtuneeko siitä,
että ammattiliitto Pro oli järjestämässä kurssia... En pidä tätä kuitenkaan huonona
asiana, koska etenkin työntekijäjärjestöjen osallisuus Suomen työpolitiikassa
takaa demokraattisen päätöksenteon ja eri osapuolten huomioimisen. Jo ennen
kurssia olin sitä mieltä, että liittoon kannattaa kuulua jo pelkästään oman
itsensä takia. Epävarmuuden vallitessa työmarkkinoilla on lohdullista, että
ansiopäivärahan ansiosta mahdollinen putoaminen työttömyyteen on pehmeämpi kuin
ilman työttömyysturvaa.
Siinä päällimmäiset ajatukseni työelämän ajokoulusta. Tästä
on hyvä jatkaa, ja uudet opit toivottavasti antavat uutta pontta myös
työnhakuun. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että motivaatio on korkeammalla kuin
pitkään aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti